Siirry sisältöön

Palvelut

Linjastomme ovat varustettu usein sammutusmenetelmin, näin ollen monipuoliset käsittelyt ja materiaalit ovat mahdollisia käsitellä siten että tuotteen laatu voidaan varmistaa. Käytössämme on vain uusia korkean automaation laitteita.

Käytössämme on induktiokarkaisulaitteisto joka on varustettu robotisoidulla kappaleen käsittelyllä. Näin ollen suuretkin volyymit onnistuvat tehokkaasti. Voimmeko auttaa sinunkin tuotantoasi, kysyhän?

Palveluihimme kuuluu myös erilaiset typetykset ja hiilitypetykset sekä mustanitraus käsittely

Pommituksen (Shot Peening) pääasiallinen tarkoitus on muuttaa teräksen pinnan jännitystilaa. Menetelmää käytetään pääsääntöisesti väsymiselle altistuvien tuotteiden eliniän pidentämiseen. Esimerkiksi jousituotteissa tulokset ovat hämmästyttävän hyviä. Laitteistoillamme kykenemme käsittelemään jopa 500kg painavia suuria tuotteita.

Kauttamme onnistuvat myös erilaiset hehkutukset.

Puhalluslaitteistoja yrityksestämme löytyy useita. Pääsääntöisesti puhalluksia käytetään pintojen viimeistelemiseksi

Jatkojalostamalla, esimerkiksi lämpökäsiteltyjen tuotteiden kokoonpanoilla, saadaan usein aikaiseksi suuria säästöjä, mm logistiikkakustannusten kautta kuin myös ajallisia säästöjä. Voisimmekohan auttaa sinun tuotantoketjussasi? Kysyhän!

Toimimme osana erinomaista, tehokasta verkostoa.

Jos tuotteellasi on volyymia, siihen liittyy lämpökäsittely, otahan yhteyttä niin keskustellaan!!

Kokonaisuus ratkaisee!

Tuotteen laatu

Tuotteen laatua valvotaan usein menetelmin. Käytössämme on uuden teknologian aikaansaamat kehittyneet valvomomenetelmät prosesseille. Hyvät mittavälineet tarvittavine apulaitteineen löytyvät yrityksen laboratoriotiloista. Tuotteiden jäljitettävyys on myös erinomaisella tasolla. Teemme myös oppilaitosyhteistyötä liittyen metallurgiseen tutkimukseen.

Toiminnan laatu

Ainoa mahdollisuus tehdä laatua on mitata ja kehittää toimintaa, yrityksessä mitataan ja kehitetään niin toiminnan kuin tuotteen laatua jatkuvasti.

Heatmac Oy:lle on myönnetty LRQA:n sertifioimana ISO 9001:2015 laatusertifikaatti

Ympäristö

Yrityksellä on järjestelmällinen ympäristöjohtamisen malli jolla on vaikuttavuutta kaikkeen yrityksen toimintaan.

Käytämme uusia, tehokkaita, hyvin eristettyjä laitteita. Prosessilämpö otetaan talteen, sillä hoidetaan tuotantotilojen lämmitys ja ylijäämällä myös osa viereisen yrityksen lämmityksestä. Kuumimman keskikesän prosessien jäähdytysenergia otetaan ekologisesti käyttämällä maakylmää.

Jätteet, ne vähätkin, käsitellään ja hävitetään asianmukaisesti lajitellen. Tuotteiden kuljetustarpeet on pyritty minimoimaan keskittämällä ja yhtenäistämällä toimintaa sidosryhmiemme kanssa.

Käsittelemämme tuotteet ovat laadukkaiden menetelmien ansiosta pitkäikäisiä ja 100% kierrätettäviä.

Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa optimoidaksemme tuotteen tarvitsevan käsittelyn.

Tutkimus- ja kehityslabramme työskentelee aktiivisesti sekä tuotteiden korkean laadun varmistamiseksi että menetelmien ja prosessien kehittämiseksi.

Yrityksellä on voimassa oleva LRQA:n sertifioima ISO14001:2015 ympäristöjärjestelmä.